Tarina majakasta

Jos Kauno -nalle saisi aloittaa kertomuksen mieleisellään tavalla, se alkaisi näin: Olipa kerran yksinäinen majakka keskellä tuulista merta. Se törrötti pienellä kallioisella saarella, jossa kasvoi heinää, mutta jota ei koristanut ainoakaan puu. Majakka seisoi saaren korkeimmalla laella ja katseli ulapalle, ja sen läheisyydessä tuulta vastaan sinnittelivät pienemmät puiset rakennukset. Ne natistivat seiniään, kun kovat tuulenpuuskat löivät niitä vastaan, ja natistivat uudelleen, kun tuulenpuuska oli oli hellittänyt hetkeksi ja talo saattoi hengähtää.

Kauno kaipasi seikkailua. Eräänä päivänä sille tarjoutui tilaisuus pukea ylleen pelastusliivit ja astua veneeseen, joka kuljetti Kaunon kaukaiselle majakkasaarelle. Vene keinui ja puski meren aaltoja vastaan ja myöten, ja pikkuinen Kauno sai pidellä lujasti kiinni pysyäkseen istuallaan. Kyllä pientä karhua saa sellaisessa tilanteessa pelottaa! Kaunon seikkailumieli heräsi kuitenkin uudelleen, kun lopulta pitkältä tuntuneen vesillä keikkumisen päätteksi sumun keskeltä häämötti korkea torni. Majakka!

Majakkasaari oli kulunut kovista tuulista. Kallioiden poimuja läikittivät ruohokasvimättäät ja saaren alkuperäisasukkaat, linnut, kuljeskelivat ympäri saarta poikueineen. Tuulenpuuskien lomitse puikkelehti myös Kauno, joka hattuaan pidellen yritti tavoittaa majakan suojan ennen kuin tuuli kumahduttaisi hänet nurin.

Vanhassa majakassa oli viileää, hämärää ja kosteaa. Päättymättömiltä tuntuvat puiset portaat kiersivät pitkin majakan seinää kohti huippua ja majakan lamppua. Portaat olivat Kaunolle kauhistus, sillä niiden välistä olisi helposti saattanut varomaton karhu hupsahtaa alas.

Kauno saattoi henkäistä syvään kierreportaiden kierrosten välissä olevilla tasanteilla, katsella ulos holvikaarenmuotoisista ikkunoista ja leikkiä olevansa haaksirikkoutuneena ja meren rantaan huuhtomana karhuna yksin majakan vankina. Ainoa keino päästä pois olisi varustaa pienenpienille merikarhuille rakennettu purjelaiva! Sellainen oli asetettu majakkaan koristeeksi, kenties muistoksi pikkumerikarhujen uskaliaista seikkailuista raivoavalla merellä.

Päästyään lopulta urheuttaan mittaillen majakan huipulle Kauno oli ylpeä saavutuksestaan. Se pääsi kovan ponnistelun ja kerrosten välillä epäröinnin jälkeen perille ja saattoi nyt katsella kirkastuvaa maisemaa, jossa aurinko ajoi tiehensä sitä peittäneet sumupilvet ja kimalsi nyt meren aaltojen harjalla.

 

Kuinka urheita olivatkaan majakanvartijat, kun he luonnonvoimia uhmaten pitivät yllä majakan valoa, jotta merikarhujen ja muiden merenkulkijoiden olisi turvallista matkustaa, kukin minnekin mielien. Kylmää ja kovaa tuulta pelkäämättä he kiipesivät majakan jyrkkiä portaita ylös ja alas, ylös ja alas, sukupolvien ajan aavalle merelle tähyillen, kunnes majakka päätettiin lopullisesti sammuttaa vuonna 1989! tietää Kauno -nalle kertoa.

Hei hei, urhea majakkasaari!