Joulun lähestyessä

Joulukuun eteneminen kohti joulua merkitsee kiihtyneen hälinän lisääntymistä jopa siinä määrin, että yöunet ovat itse kullakin nappisilmällä vaarassa. Joulun pyhien lähestyessä aivan liian hurjaa vauhtia (mutta samalla liian hitaasti), vilinä käy ajoittain jopa vallan mahdottomaksi. Monet pienet käpälät ovat sotkeutuneet erilaisiin nauhoihin, teippeihin, marmeladeihin, taikinoihin, sulaan suklaaseen, sokerikuorrutteeseen ja joulukoristeiden kimalteeseen.

Samalla kun monet herkut siirtyvät uuniin, yhtä useat herkut päätyvät sokerinpuutteesta kipristeleviin massuihin.

Monet jouluun kuuluvat asiat kiihdyttävät karhujen mieltä levottomuuteen saakka: tuoksut, rapisevat paperit, pienet valot hämärän keskellä..

..ja kuusi keskellä huonetta!

Kuusen koristelu vaatii herkkyyttä ja rauhoittumista, jokaista kaunista koristetta kun tulee muistaa arvostaa ja ihailla. Kuuseen kiipeily on kiellettyä, kun oksille on ripustettu lasiset pikkukarhut, meidän karhujemme tärkeät joulun airuet!

Ystäviä muistetaan pienin paketein ja tervehdyksin, mutta lahjat tai herkut eivät suinkaan ole joulun tärkein asia. Tärkeintä on pitää kaukana asuvat ystävät ajatuksissa lähellä, nauttia läsnäolevien kanssa pehmeästä yhdessäolosta ja joulun tunnelmasta, ja joulun humun hälvettyä lopulta rauhoittua omiin ajatuksiin.

Ihanaa joulun odotusta ja stressitöntä joulua edeltävää hulinaa kaikille!

Joulukuun ensimmäinen päivä

Tik, tik, tik, tik. 

Loputon kellon tikitys, eikä uni pysy silmässä. Lohduttoman pitkältä tuntuneen yön lopulla eräs pieni, turhautunut karhu luovuttaa yrittämästä ja heittää peiton yltään. Sen mieltä kuohuttaa aivan liikaa tietoisuus siitä, että pian koittaa joulukuun ensimmäinen päivä. Muiden vielä nukkuessa ja uniaan tuhistessa se varoen hipsii jo jonkin aikaa palvoen ihailemansa joulukalenterin luo ja jää tuijottamaan sen ensimmäistä luukkua. Huomaamattaan pieni tassu ojentautuu avaamaan tuon houkuttelevan luukun ja paljastaa sen taakse kätkeytyvän kuvan.

Kuinka kaunis kuva! Mutta mitä muut sanovat, kun ensimmäinen luukku on jo avattu?

Nolostuneena pieni karhu saa muiden herättyä selitellä malttamattomuuttaan. Se saa osakseen pienen määrän läksytystä, mutta muut karhut leppyvät nopeasti. Ne kun tietävät, että jokainen niistä olisi voinut sortua samaan malttamattomuuteen, vaikkeivät ne sitä ääneen tohdikaan myöntää.

Toinen maailma

Vielä jäättömän joen pinnasta heijastuvat näkymät ruokkivat mielikuvitusta pinnanalaisesta maailmasta, joka on kuin meidän näkyvä maailmamme, mutta silti täysin erilainen. Pieni karhu voi miettiä näkymää katsellessaan toista kaltaistaan, joka katselee takaisin veden heijastuksen takaa. Se heilauttaa käpäläänsä samaan aikaan ja yhtaikaa töppää käpäläänsä veden pintaan, jolloin voi melkein tuntea toisen kosketuksen ennen kuin veden pinnan rikkoutuminen aiheuttaa kuvan särkymisen.

Mutta kuinka märältä ja kylmältä siellä toisella puolella näyttääkään tähän aikaan vuodesta!

Ensilumi!

Ei sitä paljoa ollut, eikä sitä oikein lumeksikaan voinut sanoa lämpötilan kivuttua nollan yläpuolelle, mutta hetkeksi se sai maan valkoiseksi ja valkoista maata malttamattomina odottavat otukset iloisiksi.

Aikaisin aamulla jo kauan ennen päivänkoittoa, pimeän vain himmeästi paljastaessa maahan sataneen lumikerroksen, alkoi kuulua ensimmäinen kuiske ja supina. Lunta. Ulkona on lunta! Hennosta supinasta kehittyi pian uninen hyörinä, kun pieniä kumikenkiä ja myssyjä etsittiin kiireellä, jottei kallis lumi ennättäisi sulaa ennen kuin sitä päästään todistamaan lähietäisyydeltä.

Pimeä kuitenkin väistyy nopeasti, ja pienet myssyt ja kumikengät vaelsivat aamun sinisessä valossa talven ensimmäistä, ujoa ja nopeasti pois kiirehtivää lumipeitettä ihmetellen. Ohut ensilumi on niin hauras ja herkkä, tassujen alla nopeasti katoava, tuskin edes olemassa.

Ensilumen aamu on niin erityinen hetki vuodenkierrossa, että silloin ei pieninkään kumikenkäkulkija tohdi hetken herkkyyttä häiritä riehakkuudella. Hartaudella kukin vain ihaili rauhallista maisemaa, joka oli pysähtynyt ihmettelemään ylleen tipahtanutta valkoista kerrosta.

Täältä tulee siili

Koska karhut ovat nyt olleet uneliaita ja jääneet mieluummin viltin laskoksiin lukemaan seikkailukirjoja kuin lähteneet itse seikkailemaan, maailmaa on lähtenyt uteliaana tutkiskelemaan eräs sininuttuinen siili.

Suuriin seikkailuihin tunnettujen löytöretkeilijöiden kanssa saattanut kirjallisuus sai Hermione-siilinkin huimiin suunnitelmiin, jotka koskivat maailman tutkimista läpikotaisin. Korkeinkaan vuori, syvinkään meri tai pölyisinkään aavikko ei estäisi nokkelaa siiliä pääsemästä tavoitteeseensa, eli uusien kulttuurien löytämiseen ja luonnonihmeiden todistamiseen, joihin ainoakaan siili ei vielä ole päässyt osallistumaan.

Ja kuten monille meistä, Hermionellekin kävi niin, että haaveillessaan Hurjista Seikkailuista valaiden ja leijonien kanssa, se päätyi istumaan toimistoon lehtiö sylissään, lyijykynän päätä pureskellen.

Eikä siinä ole mitään väärää, sekin voi olla Hurja Seikkailu.

Talvihorrosta

Selitykseksi näiden päivien blogikirjoittelun verkkaisuudelle ja ajoittaiselle hiljaisuudelle annamme seuraavan selonteon kuvan muodossa:

Metsien karhut asettuvat näihin aikoihin talviunilleen, ja vaikkeivät meidän pienet lelukarhumme varsinaisesti talviuneen vaivukaan, lähestyvä talvi hidastuttaa askelia ja vaivuttaa ajoittain unenkaltaiseen hiljaisuuteen.

Tätä me teemme siihen saakka, kun tulee lunta!

Hyvää kansainvälistä teddykarhupäivää!

Kyllä, teddykarhutkin ovat saaneet oman kansainvälisen juhlapäivänsä, jota vietetään 27.10. Meillä tuo vuotuinen juhla otetaan aina vastaan hyvin juhlallisin mielin ja riehakkain tassunpuristuksin. Samalla mietitään niitä moninaisia lajitovereita ympäri maailman, kaikissa kaukaisissa kulttuureissa ja mieltä kiehtovissa paikoissa, matalalla ja korkealla.

Tällä selfiellä meidän karhumme lähettävät terveisensä maailmalle sekä toivottavat hyvää teddykarhupäivää kaikille!

Puita, karhuja ja puukarhuja

Lokakuun harmaat päivät ja luurankomaisiksi riisuutuneet puut saavat tasaisen harmauden vastavoimaksi peltojen, niittyjen ja rantojen voimakkaat ruskan ja vihreän sävyt, ennen kuin ensilumi litistää viimeisiä voimiaan uhkuvat heinänvarret. Harmaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki kauneus maailmasta olisi nukkunut talviuneen. Tuosta harmaanvoittoisesta vuodenajastakin kun löytyy paljon kauniita kontrasteja.

Näille päiville ominaista ovat rapisevat polut, tuulenpuuskien mukanaan lennättämät keltaiset lehtikuusen neulaset, pilvipeitteen taakse laskeutuva aurinko ja maailman huomaansa peittelevä hämärä, joka saa hieman sineä siihen yhteen, pieneen hetkeen.

Tätä vuodenaikaa on juhlistettu katselemalla talveksi jo uneen vaipuneita museorakennuksia, jotka ovat sulkeneet kesän jälkeen ovensa muulta yleisöltä ja asettautuneet lepoon. Pienillä karhuilla kuitenkin on sellainen erikoisavain, jolla pääsee kurkistamaan nukkuvia rakennuksia ja kuuntelemaan niiden unihuokailuja.

Leiskuvat lehtikuuset ja neulassade.

Pilvibongaajat

Pilvipeite ja nutun helmaa heilutteleva tuuli unohtuivat katsellessa Pielisen museon vanhoja, ajan koristelemia rakennuksia ja Paaterin sisäänsä piilottamia veistoksia. Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen kauniit, puiset veistokset ovat saaneet aiheensa eläinmaailmasta, ja pienet karhut löysivätkin niiden joukosta tuotapikaa omat suosikkinsa.

Teos "Tanssivat karhunpennut".

Museon vitriineissä katselevilta leluilta karhut kyselivät ihmeissään, mikseivät nekin tule ulos leikkimään? Eivät tulleet.

Niin suuri talo, niin sininen hetki, niin kevyen kevyt sade.

Hei heijastus!

Nallen tarina, osa 2.

Tällä kertaa esittäytyvät edesmenneen englantilaisen House of Nisbet-lelutehtaan kasvatit Aloysius ja Nisbet. Molemmat ovat aloittaneet tarinansa Englannissa 1980-luvulla. Merkkinä omasta erityisyydestään molemmat ovat saaneet numeron, jolla ne erottuvat rajoitetusta määrästä kaltaisiaan.

Heidän esikuvinaan ovat olleet eräät englantilaisen kirjallisuuden ja elokuvataiteen tunnetuimmista pehmokarhutähdistä. Tarina alkaa 1920-luvulla Oxfordin yliopistossa, jossa tuleva kirjailija Evelyn Waughn ystävystyi tulevan runoilijan John Betjemanin kanssa. Betjemanilla oli Oxfordissa mukanaan lelukarhunsa Archibald Ormsby-Gore, karismaattinen karhuheppu, joka myöhemmin lainasi olemuksensa Evelyn Waughnin romaaniin Brideshead revisited (1945, suom. Mennyt maailma). Romaanissa lelukarhu sai nimekseen Aloysius.

Kotoisat Aloysius sekä Nisbet "Menneen maailman" ääressä.

John Betjemanin ja Archibald Ormsby-Goren eli "Archien" tiivis kumppanuus innoittikin Waughnia luomaan romaaniinsa yhtä tiiviin parivaljakon. Nuoren lordin Sebastian Flyten ja Aloysius-karhun elinikäinen yhteiselo on mielestäni nähtävissä jopa yhtenä romaanin kantavista teemoista. Maailma heittelee Flyteä säälimättä, mutta uskollisena, tosin äänettömänä kumppanina hänellä on Aloysius.

Waughnin romaanista vuonna 1981 valmistunut filmatisointi aloitti varsinkin Iso-Britanniassa uuden teddy-karhukuumeen ja loi uuden lelukarhutähden, Delicatessenin. Filmatisoinnissa Delicatessen esitti Aloysius-karhun osaa ja elokuvan myötä nousi lopulta maailmanmaineeseen. Tuon vuonna 1907 alkunsa saaneen karhutähden  omisti näyttelijä Peter Bull.

Kenties aikansa tunnetuin arktofiili Peter Bull ryhtyi pehmokarhujen suunnitteluun yhdessä House of Nisbet-tehtaan kanssa jo 1970-luvun lopulla. Heidän yhteistyönään valmistuneet pehmokarhut kantavat titteliä "Bully Bear", ja ne ovat ulkomuotonsa saaneet pitkälti esikuvaltaan Delicatesseniltä. Kaksi näistä lelutehtaan valmistamista erikoisuuksista asuu nykyään meillä. Toinen heistä päätyi meille erään toisen nallekeräilijän kokoelmista, toinen osti lentolipun Englannista Suomeen.

Aloysius-nimeä kantava karhuystävämme käyttää jo tehtaalla sille puettua takkia, kaulaliinaa ja hattua.

Nisbet-karhun kaulassa on puolestaan kaulaliina, jonka se sai niin ikään jo tehtaalta ulos astellessaan. Kaulaliinan matkaan on annettu kaksi pinssiä, jotka muistuttavat karhun alkuperästä: kuuluisaksi nousseesta Delicatessen/Aloysius-esikuvasta, sekä Peter Bullin panoksesta lelukarhujen syntyyn.

House of Nisbetin karhuilla on tassunpohjissaan tehtaan oma merkki todistamassa karhujen alkuperää.

Vaikka House of Nisbetin lelukarhuilla ei kovin montaa vuosikymmentä ikää vielä olekaan, on niillä oma keräilijäkuntansa. Tehdas aloitti nalletuotantonsa vasta vuonna 1976, mikä tekee tehtaasta nallemarkkinoilla varsin nuoren. House of Nisbet-tehtaan tarina omalla nimellään päättyi 1990-luvulle tultaessa tehtaan vaihtaessa omistajaa, joten tehtaan nalletuotannon elinkaari jäi loppujen lopuksi hyvin lyhyeksi, mikä toisaalta vaikuttaa karhujen keräilyarvoon. Itse arvostan House of Nisbet-karhuissani niiden perinteitä kunnioitavaa ulkomuotoa, laadukasta aitoa villamateriaalia ja kasvojen ilmeikkyyttä. Karhuja on jo tehtaalla somistettu paikkauksin, jotka ovat peittäneet iän tuomia kolhuja myös alkuperäisessä karhuesi-isässä.

Rantakoivuja

Kevyt, väistyvä yöpakkanen ja aamun kirkas auringonpaiste tuntuvat poskilla samaan aikaan sekä pirteänä nipistyksenä että rauhoittavana lämpönä.

Kirkas auringonpaiste pakottaa siristämään silmiä, mutta se saa myös keltaiset rantakoivujen lehdet loistamaan. Aurinkoisena syysaamuna koko ympäröivä maailma hohtaa keltaisena. Kauniina kontrastina keltaisen sävyille lainehtii sinisenä heijastuva järvi. Tuollaisessa maisemassa kelpaa maailmaa ihastella, vaikka kirkkaus häikäiseekin pieniä nappisilmiä.

Kuivien, maahan varisseiden lehtien rapina, tuulen hupsuttelu vielä paikoillaan olevissa lehdissä sekä laineiden kevyt liplattelu tuudittavat kulkijan unenkaltaiseen haavetilaan. Rauha saa miltei käsinkosketeltavan olomuodon rantaveteen heijastuvissa väreissä.

Puista lankeavat pitkät varjot raidoittavat polkujen varret.

Keltaisen sävyt moninkertaistuvat rantaveden heijastuksissa.

Näkymää katsellessa lelukarhunkin on mahdotonta katsella huokailematta ja hämmästelemättä syksyn kauneutta ja rikkautta. Talven lepoon laskeutuva luonto näyttää viimeisen ilottelunsa ennen vetäytymistään monikuiseen uneen.

Sorsapari ui läpi veden keltaisten ja sinisten heijastusten toisilleen jutustellen. Suunnittelevatkohan ne muuttoa talveksi etelän lämpöön?

 Valokuvat: H.K. & S.P.