Sadetta ikkunalasissa

Pikkuinen Honey -karhu kömpi käsilaukkuun ja matkusti sen sisällä eräänä kesäkuisena päivänä Porvoon vanhaan kaupunginosaan. Sen mukulakivikadut olivat helppoja kulkea käsilaukun sisällä, ja kun laukku pysähtyi, saattoi päästä jaloittelemaan viihtyisään teehuoneeseen tai museoon. Käsilaukussa saattoi matkustaa myös turvassa sateelta, jota kaduilla kulkevat ihmiset uhmasivat sateenvarjoilla, mikäli katsoivat sen tarpeelliseksi. Vanhan kaupungin kapeiden kujien varsilla seisovien  kauniiden puurakennusten ikkunat soivat kevyesti sateen osuessa niihin, ja pisarat laskeutuivat lasipintaa pitkin alas kuin pienet etanat, jotka jättivät kapean polun jälkeensä. Ja etanoita, oikeita, hitaasti eteneviä etanoita kotiloineen liikennöi kosteiden teiden reunamilla.

Sade ropisi katukiveyksiin ja terasseilla yksin törröttäviin kalusteisiin. Vaikka sade ei ollut kova eikä kylmä, oli mukavampaa vetäytyä teehuoneen lämpimiin sisätiloihin ja katsella kaunista kesäsadetta miellyttävän välimatkan päästä, jalat ja nenä kuivina.

Lyhyen, sadetta välttelevän juoksupyrähdyksen jälkeen lystikkäitä uusia kesätuttavuuksia pääsi tervehtimään lelumuseossa Porvoonjoen varrella. Museosta löytyi myös kesän hienoin menopeli, kevyt ja virtaviivainen, vihreä OHO-auto.

Kesäsade on parhaimmillaan lämmin, virkistävä, tuoksuva. Harmaiden pilvien roikkuessa taivaalta kesän vihreys korostui entisestään ja lehtipuiden sekä ruohikon vihreä sävy muistutti jälleen lyhyen hetken verran sitä herkimmän kevään hentoa vihreää. Ja kun sade ei ulkona ollut liian kova, Honey -karhu napsautti käsilaukun lukon auki ja kurkisti ulos kohti pilvipeitteistä taivasta sekä vihreitä puun latvoja. Silloin kesäsateesta sai alkunsa pieni tarina hyvin pienen karhun käsilaukkumatkasta Porvooseen. Eihän hyvin pienellä karhulla voi suurta tarinaa ollakaan, sen täytyi mahtua käsilaukkuun.

Ananaksen kotiutuminen

Meille muutti ananas, siis pensas, jossa kasvaa pieni ja kiukkuinen ananashedelmä. Se törröttää pöydällä ruukussaan ja imee itseensä ikkunasta tulevaa valoa.

Ananaksen muutettua meille monet pienet hämmästelevät silmäparit kerääntyivät sen ympärille hiven nälkää ja ilkikuria silmissään. Selvästi saattoi nähdä, mitä monien nallekarhujen päässä liikkui: "Miltä se maistuu?", "Voiko sen syödä?", "Tuota minä maistan!".

Ananasta janoavia pieniä suita oli jyrkästi kiellettävä edes himpun vertaa kokeilemasta, olisiko ananashedelmän lujasta, rosoisesta pinnasta vastusta pienille karhuille. Monet katseet pettyivät, mutta hyväksyivät kiellon: "Hyvä on, kasvakoon vielä!"

Ja niin tuo pikkuinen, äkäinen ja kovapintainen pensas kasvattaa hedelmäänsä ja kiukkuisena vahvistaa sen röpelöistä pintaa suojaksensa pieniä karhuja vastaan.

Valokuvat: H.K. ja S.P.